| Tuunaiset Venäjän rajamailla 15.6.2007 Tulomme Niiralan tulliin oli sikäli yllätyksetön, että heti (eli pakollisen puolen tunnin jonotuksen jälkeen) ensimmäisellä tarkastusasemalla löytyi auton papereista motkottamista: automme seuraavaksi katsastuspäiväksi oli merkitty 12.3.2007. "Tätä autoahan ei ole katsastettu!" Katsastustodistuksen avulla pystyimme kuitenkin osoittamaan, että juuri tuo oli ollut katsastuspäivä, eli konttori oli vain merkinnyt seuraavan katsastuksen päivämäärän väärin. Asetuimme sitten asioitten jouduttamiseksi passintarkastusjonoon kasseinemme aakkosjärjestyksessä. Juuri kun ensimmäisenä olleet Airevuot olivat menossa läpi, tultiin sanomaan että kuljettajan viisumissa on ongelmia. Kuljettaja Keijo oli juuri minulle selittänyt, että vanha viisumi loppuu tänään ja uusi alkaa huomenna. Ei hätää, yritin selittää, enkä millään uskonut kun tullimies väitti että Keijon viisumi ei todellakaan ole tänään voimassa. Tässä vaiheessa pyysin ryhmäämme palaamaan autoon että saisimme rauhassa selvittää asian. Koppalakin koosta päätellen varsin korkeassa asemassa oleva toinen tullimies näytti Keijon passia, johon oli 15.6. voimassa olevan viisumin päälle todellakin lyöty 23.5. paksu leima ZAGASHENO (mitätöity). Toisin sanoen Venäjän konsulaatti Helsingissä oli mitätöinyt vanhan viisumin samalla kun myönsi uuden. Mutta väliin jäi vajaa kuukausi, jolloin mikään viisumi ei ollut voimassa. Tätä eivät Keijo eikä hänen bussiyhtiönsä (matkatoimisto?) olleet huomanneet. Eikä koskaan saa tietää homman "ryssinyt" konsulaatin virkailijakaan - ellei Lomalinjan Raili Hakkarainen mene hänen luokseen puhelinlinjoja myöten. Meille annettiin kolme vaihtoehtoa: 1. Etsitään Suomesta toinen kuljettaja, jolla on voimassa oleva viisumi. Ajatus tuntui täysin mahdottomalta, olihan perjantai-iltapäivä ja oltiin kaukana isommista kaupungeista ja bussiyhtiöistä. 2. Joku muu omasta ryhmästämme ajaa auton Lahdenpohjaan. Valitettavasti joukossamme oli vain henkilö- tai kuorma-autokortillisia kuskeja. 3. 3. Odotetaan puoleenyöhön, jolloin Keijon viisumi tule voimaan ja ajetaan sitten ilman ruuhkaa yli rajan. Sää oli ankea, joten arvelin ettemme kuitenkaan saisi paljon aikaan Lahdenpohjassa sinä iltana ja pyysin matkalaisia varautumaan vaihtoehtoon 3. Siispä palasimme Suomen puolelle. Tuntui turhauttavalta mennä passijonoon Suomen suuntaan, eihän meitä ollut päästetty edes käymään Venäjällä! Tällä välin Keijo sai kiinni Raili Hakkaraisen, joka ryhtyi etsimään toista kuljettajaa. Tuntui suorastaan pieneltä ihmeeltä kuulla, että jatkuvalla viisumilla varustettu vapaa kuski löytyi niinkin läheltä kuin Parikkalasta, tunnin matkan päästä. Bussiyhtiö tarjosi meille välipalan Tohmajärven Nesteellä, jolla olimme juuri pari tuntia aiemmin syöneet. Odotellessa tehtiin 9-ruksinen lottorivi, (panos n. 2€/h), Markku sai kunnian säilyttää kupongin. (Miten lienee käynyt? Ajetaanko seuraavalle retkelle sukuseuran omalla nelivetomaasturilla?) Uusin voimin palasimme rajalle. Olo oli kuin seiväshyppääjällä, joka on nostanut otekorkeutta: pyritään ylemmäs, mutta tarvitaan lisää vauhtia. Jono oli pidentynyt muutamasta henkilöautosta muutamaan kymmeneen (kuulemma ostosmatkailijoista ja Suomen puolelta töistä palaavista venäläisistä). Kävin tinkimässä Suomen tullimiehiltä jonon ohitusoikeutta, olihan joukossa aika monta senioria - niinkuin kuuluu sanoa (vanhuksiahan ei nykyisin olekaan). Ensimmäinen tullimies: "Samat säännöt kaikille!" Mutta vuoroesimies auttoi: hetken päästä ajoi edessämme puomit aukaisten tullin auto, jonka perässä ajoimme vasenta kaistaa jonon kärkeen ja pääsimme heti auton paperien syyniin. Tarkastaja oli tietysti vaihtunut, ja vanhat selitykset katsastuspäivästä piti antaa uudelle tullimiehelle - tai tällä kertaa -naiselle. Passitarkastukseen ryhmämme järjestyi aakkosjärjestykseen kuin automaattiohjattuna. Todettiin, että onhan tätä jo harjoiteltu ja yhdet sulkeiset pidetty. Läpi mentiin eikä rima taatusti heilunut! Bussin kello näytti 21.10. Puomille ensi kertaa tultaessa oli Juha laittanut sen Venäjän aikaan, silloin 15.40. Ennätystuloksemme oli siis viisi ja puoli metriä, anteeksi tuntia, olosuhteet erittäin ennätyskelpoiset sikäli että oli sekä vesisade että vastatuuli. (Muuten: Palatessa rajalla kului tasan tunti, ja kun kelloa siirrettiin juuri sen verran taaksepäin, huomasimme että itse asiassa rajalla ei ollut kulunut minuuttiakaan. Tätäkö se suhteellisuusteoria tarkoittaa?) Rajan ylitettyämme pääsimme viimein tekemään tuiki tarpeellisia virvokeostoksia. Palkitsimme itseämme niin runsain mitoin, että Tax-freen kassapoika antoi yhden pullollisen ilolientä kaupan päälle. Se päätettiin lahjoittaa sijaiskuljettajalle, joka oli lahjoittanut meille vapaailtansa ja jolla oli tiedossa jo seuraavana aamuna klo 5.30 lähtö Joensuusta Sortavalaan toisen ryhmän kanssa. Lahdenpohjaan saavuimme klo 22.30. Myöhästyimme jo kertaalleen myöhennetyltä illalliselta puolitoista tuntia, mutta moinen mahtuu selvästikin ongelmitta venäläiseen toleranssiin, koska ravintoloitsijalta ei kuultu valituksen sanaakaan. Kuulimme aamulla Keijolta, että varakuski oli tuonut auton Kiteelle n. 1.30, ja bussi oli palannut kahdensuuntaiselta (Keijo yhdensuuntaiselta) matkaltaan Lahdenpohjaan aamukuuden maissa. Keijon uudet seikkailut ryhmämme kanssa alkoivat lakonisen parin tunnin yöunen jälkeen, jolloin hän ensi töikseen huomasi, että polttoainesäiliön korkki oli aukaistu. Jollekulle oli tullut välttämätön tarve lainata tankistamme aamun tunteina 50-60 litraa naftaa. Muistiin tallensi 18.6.2007 Tapio Tuomela |