Takaisin Ajankohtaista-sivulle

Takaisin etusivulle




Saavuttamaton Salo

Lauantaina antoisan Metsämiklin retken jälkeen oli vuorossa Ilomäen tanhua. Syötyämme siellä eväät, porukka jakautui kahtia. Osa lähti hotellille, Juhon ja Helmin klaani, vahvistuksena Aila, Markku ja Juha, valmistautui tunnusteluretkelle Salon tilalle. Irma uskoi kotiin jääneiden pelottelut turhasta reissusta ja liittyi hotellille menijöihin.

Ilomäen pellolla pakkauduimme armeijan nelivetomaasturiin (UAZ-pakettiauto) ja sitten mentiin! Maasturin takapenkkinä oli muotoiltu saunan laude, jalkoja vain lyhennetty. Me lauteilla istujat toivoimme kovasti että auton takaovet olisivat napakasti lukossa ja lukko kunnossa. Liikkeelle lähdettiin rivakasti. Tiessä oli suurempia ja pienempiä monttuja, mutta ei niin valtavia että vauhtia olisi kannattanut hiljentää. Välillä tie kapeni olemattoman pieneksi, koska vesi oli vienyt osan tiestä mennessään. Oli suoranainen onni, ettei saunan lauteilta kaikkea edes nähnyt mistä mentiin. Ymmärsimme että venäläinen auto sietää paljon enemmän kuin meidän menopelit.

Vauhti oli tasainen, nopeusmittarin mukaan 15 km tunnissa, sama myös auton seisoessa. Mutkissa lauteilla istuvat tutustuivat G-voimiin. Kuopat tuntuivat takamuksessa pehmustamattomalla penkillä. Ihmettelimme, miten Arvo pystyi ottamaan pienet nokoset, kun meillä muilla oli täysi työ pysytellä penkillä.

Kurvasimme Nivan kansakoululle. Seinässä luki vieläkin KANSAKOULU vaikka talo oli jo jonkin verran rapistunut. Siellä kävivät koulua Inkeri, Arvo, Eero, Kerttu ja Irmakin ehti käydä pari viikkoa ennen kuin tuli lähtö sisämaahan. Erkki kävi koulua Paikjärvellä.

Arvo neuvoi Kukkalammentien päähän, josta jalkauduimme tutkimaan, josko olisi vielä mahdollisuus autoilla. Selveni pian, että tiellä pääsisi parhaiten vain kanootilla, jota meillä ei ollut mukana. Metsässä tie(joki)uraa seuraillen pääsi kulkemaan ja karttaa tulkitsevat Ari ja Juha opastivat eteenpäin. Entisiä peltosarkoja oli vielä aistittavissa, mutta erkanevaa tien pohjaa Salolle emme löytäneet millään. Rämmimme Salon suuntaan, mutta ei minkäänlaista havaintoa raunioista. Aikakin alkoi käydä vähiin, joten ei auttanut muu kuin tunnustaa, että metsään tutustumiseksi jäi. Paluumatkalla Santtu, 8 v., löysi itsestään karatemestarin. Kaikki lahot puut mestari näki tarpeelliseksi potkaista nurin. Automatkalla takaisin Santulla kului aika hyvin hyttysiä metsästäessä ja taisi niitä useamman kymmenen saadakin.

Seuraava etappi oli Mensuvaaran meijeri, jossa Juho Tuunainen toimi isännöitsijänä ennen sotia. Ei voi kuin ihmetellä kuinka Arvo muisti minkä mäen puolivälissä täytyy pysähtyä. Ja toden totta, paikalta löytyi kivetty kuoppa, jossa oli säilytetty sahanpurujen seassa jäitä. Siis kylmähuone, kooltaan noin 7 x 5 metriä, syvyyttä noin kaksi metriä.

Paluumatkalla selveni että Ari oli opetellut venäjää ennen matkaa: sanakirjasta n.5 tehokasta sanaa. Hän pyysi kuskia poikkeamaan Nivan asemalla, joka oli varmaankin samassa kunnossa kuin ennen sotia. Siinä lähellä on (oli) kuulemma Metsämiklin kirjasto. Inkeri Rovaniemeltä harmitteli kuultuaan, että kävimme Nivan asemalla. Hänellä on kirjastosta ennen sotia lainattu kirja. Epäili lainausajan umpeutuneen, joten olisimme voineet palauttaa kirjan.

Sääkin suosi meitä, ei tullut kuin pieni ripsaus vettä Metsämiklistä lähtiessä. Mielenkiinnolla kuuntelimme Arvon kertomuksia missä mitäkin oli ollut. Suuntimaa saimme myös Helmi-mummon ja Miina-tädin kotipaikoista. Vaikka emme Salon tilaa löytäneetkään, oli sen verran hieno kokemus päästä niinkin lähelle, että paikan melkein aisti. Tästä innostuneena Kirsi ja Terttu päättivät, että vielä se Salon tila kaivetaan esille. Kompassi on kuulemma mainio väline, harmi vain että kumpikaan ei tiedä siitä muuta kuin sen, että sitä ei kannata rikkoa. Uuteen retkeemme toivomme matkaseuraa!

Retkellä 15 – 17.6.2007 mukana seikkailleet

Terttu Koski ja Kirsi Kirves