| Toista kertaa Tuunalassa Olen tullut sukuun avioliiton kautta, joten minulla ei ole karjalaisia sukujuuria. Appivanhemmiltani olen kuitenkin kuullut paljon Tuunaisen suvun historiasta Karjalassa. Ensimmäisen kerran kävin Metsämiklin Tuunalassa kesällä 2006 Jaakkiman Sanomien lukijamatkan yhteydessä. Silloin vierailimme paikalla pikaisesti mieheni Markun kanssa Tuunaisten entisten naapurien seurassa. Ehdimme seisoa hetkisen ehjänä säilyneellä Tuunalan tuvan rapulla ja katsastaa entistä pihapiiriä, josta vielä selvästi erottuivat tuvan ja navetan kivijalat. Koetimme myös hiukan mittailla talon kivijalan suuruutta ja raivasimme polun omenapuille, joista otimme mukaamme muutaman omenan raakileen. Mutta mikä oli se kivimuuri keskellä pihaa tuvan ja navetan välissä? Tämä ja moni muukin avoimeksi jäänyt kysymys kirvoitti vilkkaita keskusteluja Martin ja Toinin kanssa kotiin palattuamme. Niinpä oli mielenkiintoista osallistua sukuseuran tämän kesän Karjalan-matkalle ja samalla tutustua suvun jäseniin, joista monia tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Oli myös hauska seurata, kuinka määrätietoisesti seniorimatkalaiset suuntasivat vanhoille tutuille kotipaikoilleen. Sinne taivallettiin ruohoisessa ja kuoppaisessa maastossa vanhoja tienpohjia seuraten jopa kävelykeppeihin nojaten. Kepit saattoivat hiukan hidastaa matkantekoa, mutta eivät estäneet matkalle lähtöä. Samaa sisukkuutta osoittaen lienevät Tuunaiset aikoinaan evakkotielle lähteneet. Nyt kun meillä oli Arvo selostamassa matkakohteita, selvisi Martin ja Toinin kertomuksissa mainittujen Ameriikan ja Alavin peltojen sijainti ja monet muut asiat. Arvon Tuunalan tuvan rapuilta Tuunaisen suvulle välittämä Taneli-ukon siunaus vuosikymmenien takaa oli myös vaikuttavaa kuultavaa. Siunauksen toivottaminen lienee ollut tyypillistä Taneli-ukolle. Kun matkan jälkeen kerroimme kotona Arvon välittämästä siunauksesta, Toini rupesi muistelemaan kuinka Tuunaisen naapurin emäntä Sikiön Tyyne oli kertonut hänelle yhdestä tällaisesta tapauksesta. Tyyne oli kerran palannut ystävänsä Hirvosen Idan ja Taneli-ukon kanssa seuroista. Kun naiset olivat eronneet Tanelista tienhaarassa, Tyyne oli haikeana ja liikuttuneena seurannut kuinka Taneli-ukko saatteli tytärtään Idaa jäljellä olevalle matkalle tätä rakkaasti siunaten. Tyynen isä oli kuollut jo hänen pienenä ollessaan, joten hänellä itsellään ei ollut enää mahdollisuutta päästä osalliseksi oman isänsä siunauksesta. Tuunalan pihapiiri osoittautui todella laajaksi. Edellisen kesän vierailulla olin kuullut entisiltä naapureilta mainintoja Tuunaisten suuresta puutarhasta. Sukuretkellä ehdimme paremmin tutustua pihapiiriin ja seniorimatkalaisten kertomukset vahvistivat edellisenä kesänä kuulemiani puheita. Arvo kertoi puutarhassa olleen aikoinaan ainakin 50 omenapuuta. Hilkka kertoi kuinka puutarha sijoittui tuvan ja riihen väliselle alueelle etelään viettävällä rinteellä. Sieltä löytyikin vanhasta puutarhasta kertovia kasveja: omena- ja kirsikkapuita sekä syreeni-, ruusu- ja viinimarjapensaita. Melko kaukaa metsänreunasta löytyi kivijalka, jonka paikalla riihi oli sijainnut. Oli myös mielenkiintoista vierailla Kuokkaniemen ja Paikjärven tiloilla. Salon tilalle asti emme päässeet tällä kerralla, joten seuraavan matkan siemen on jo kylvetty. Matkan jälkeen lueskelin sukuseuran kotisivuilla julkaistuja muisteluksia uusin silmin. Kun niiden tapahtumapaikat ovat tutumpia, niiden sisältökin avautuu uudesta näkökulmasta. Lukekaapa vaikka Linda Tuunaisen "Mielikuvitusmatkalla Metsämiklissä". Sukuseuran matkalla mukana olleena Aila Vanhatalo |